Säännöt ja ohjeet

Nämä kalastussäännöt koskevat Keski-Kymen erityiskalastusaluetta, joka on vesialueiden omistajien toimesta järjestetty virkistyskalastuskäyttöön.

KALASTUSSÄÄNNÖT yleistä

  1. Keski-Kymen erityiskalastusalueella on kalastaminen mahdollista tässä oppaassa esitetyin ehdoin ja rajoituksin. Muu kalastus on alueella kiellettyä. Ei koske onkimista ja pilkkimistä paikoissa, joissa se ei kalastuslaki 8§ mukaan ole kiellettyä. Onkiminen ja pilkkiminen on kiellettyä alueen koski- ja virtapaikoissa, koska alue on nimetty lainmukaisesti lohi- ja siikapitoiseksi vesistöksi.
  2. Kalastajan on lunastettava Keski-Kymen erityiskalastusalueen henkilökohtainen kalastuslupa. Sitä ei voi luovuttaa toiselle henkilölle ja lupa on näytettävä pyydettäessä kalastuksenvalvojalle. Lisäksi 18-69-vuotiailla tulee olla mukana voimassa oleva valtion kalastuksenhoitomaksun suorittamisesta kertova kuitti.
  3. Pyydyksenä tulee olla viehe tai perho, jolla on selvä liike. Kalan ulkopuolelta tartuttaminen on kiellettyä. Muualta kuin suun alueelta tarttunut kala on laskettava takaisin.
  4. Pyydyksen suurin sallittu koukkukoko on n:o 6 putkiperholla kalastettaessa sekä n:o 2. 1-3 haarakoukkukoko uistimella kalastettaessa.
  5. Venekalastuksessa saa käyttää 2 vapaa/kalastuslupa ja yhdessä veneessä suurin sallittu vapamäärä on 4.
  6. Kalastus heittämällä rannalta on sallittua vain erikseen siihen varatuilla alueilla. Alueet on merkitty karttaan vihreällä värillä.
  7. Kalastus soutuvenettä käyttäen on sallittua vain erikseen siihen varatuilla alueilla. Alueet on merkitty karttaan keltaisella värillä sekä kohteen rannoille merkkipaaluin. Kalastus moottoria apuna käyttäen on soutualueilla kiellettyä.
  8. Kalastus veneellä moottoria apuna käyttäen on sallittua vain erikseen siihen varatuilla alueilla. Alueet on merkitty karttaan sinisellä värillä. Uistelualueilla saa kalastaa myös soutuveneellä ilman moottoria.
  9. Liikuntarajoitteisilla kalastajilla on etuoikeus varata yhtä paikkaa koko kalastustapahtuman ajaksi. Kalastaja on velvollinen luovuttamaan paikkansa, mikäli liikuntarajoitteisen ei ole mahdollista kalastaa kohteen muussa paikassa.
  10. Kalastaja on velvollinen ilmoittamaan kaikki saamansa saaliin kalastusalueen saalispäiväkirjaan, joka löytyy kotisivuiltamme. Myös kaikki takaisin lasketut kalat tulee merkitä saalispäiväkirjaan.
  11. Vuorokausiluvalla saa ottaa yhden lohikalan (lohi, taimen, kirjolohi, harjus), muilla luvilla 2 lohikalaa kalastusvuorokautta kohden. Kuhan saaliskiintiö on 4 kuhaa/kalastusvuorokausi.
  12. Kalastusoikeus loppuu siinä vaiheessa kun luvan oikeuttama aika päättyy.
  13. 01.10.-30.4. välisenä aikana kaikki kutuasuiset lohet ja taimenet tulee päästää välittömästi ja vahingoittumattomina takaisin.
  14. Kaikki kalastus on kielletty koski- ja virtapaikoissa 1.10.-30.11. välisenä aikana, johtuen lohikalojen rauhoitusajasta.
  15. Kalastuksessa noudatettavia sääntöjä sekä kalastuslupia valvoo alueen omat valvojat sekä ELY-keskuksen viranomaiset ja poliisi.
  16. Kalojen alamitat: Lohi 60 cm, taimen 50 cm, harjus 40 cm ja kuha 45 cm. Kaikki rasvaevälliset lohet ja taimenet on vapautettava.
  17. Ympäristöön ei saa jättää roskia eikä vahingoittavia esineitä kuten lasinsiruja, koukkuja ja siimoja. Kalastajan on huolehdittava niiden poistamisesta luonnosta. Avotulen teko alueella on kielletty, paitsi siihen osoitetuissa paikoissa ja laavuilla.
  18. Ajoneuvot tulee pysäköidä kalastusalueen kartassa merkityille P-alueille ja /tai siten, ettei siitä aiheudu haittaa muulle liikenteelle.
  19. Veneiden lasku/nosto on sallittu kalastusalueen kartassa merkityiltä paikoilta. Oman veneen käyttö on alueella sallittua. Omaa venettä ei saa säilyttää alueella ilman maa-alueomistajan myöntämää lupaa.
  20. Kalastaja liikkuu ja kalastaa alueella omalla vastuullaan ja on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Kalastajan on vältettävä muuta kuin lupa-alueella liikkumista.
  21. Heitto-, soutu- ja moottorikalastuskohteilla on erikseen voimassa olevia ehtoja. Nämä ovat luettavissa jäljempänä.
  22. Kalastus on kiellettyä 50 metriä lähempänä asuin-, sauna- tai vastaavaa rakennusta, jossa se voi aiheuttaa häiriötä, sekä 50 metriä lähempänä merkittyä seisovaa pyydystä. Kalastus on kielletty Ankkapurhan patoalueen alapuolella, karttaan punaisella merkittyyn rajaan asti. Raja kulkee keskellä olevan saarekkeen ja Inkeroisten puolelle johtavan sähkölinjan kohdalla. Anjalan puolella olevalla heittokalastusalueella ei voi uistella.
  23. Alle 18- ja yli 69-vuotiailla on oikeus 50 % alennukseen Keski-Kymen erityiskalastusalueen lupahinnoista. Alennusoikeus tulee esittää luotettavalla tavalla. Alle 10-vuotias saa kalastaa ilmaiseksi aikuisen kanssa, jolla lupa on.
  24. Kalastussääntöjen noudattamatta jättäminen aiheuttaa kalastusoikeuden välittömän menetyksen.
  25. Alueen lupavalvonta on järjestetty aluetta hallinnoivan tahon kautta.

HEITTOKALASTUSALUEIDEN ERITYISEHDOT

  1. Kalastuksessa tulee noudattaa Keski-Kymen erityiskalastusalueen yleissääntöjä. Sääntöjen lisäksi tulee kohteissa noudattaa alla mainittuja ehtoja.
  2. Käytettäessä heittopainoa, saa sen paino olla max. 70 g. Painosiiman vetolujuus oltava vähintään 15 kg, heittopaino ei saa olla lyijyä. Heittoa ei saa suunnata kohti rakennuksia, ihmisiä tai veneitä tms.
  3. Kalastusta tulee kierrättää siten, ettei kalastaja varaa paikkaa enempää kuin 15 min.

SOUTUKALASTUSALUEIDEN ERITYISEHDOT

Huom! Ristolanvuolteen länsirannan vesilentoaseman vesialueella kalastus on kiellettyä (kts. kartta).

  1. Kalastuksessa tulee noudattaa Keski-Kymen erityiskalastusalueen yleissääntöjä. Sääntöjen lisäksi tulee kohteissa noudattaa alla mainittuja ehtoja.
  2. Moottorin käyttö kalastustilanteessa on kiellettyä. Moottoria saa kuitenkin käyttää siirryttäessä.
  3. Heittokalastus veneestä on kiellettyä.
  4. Ankkuroidusta veneestä kalastaminen on kiellettyä.
  5. Plaanareiden ja kalastuslaissa kiellettyjen pyydysten käyttö on kiellettyä.

MOOTTORIUISTELUKALASTUSALUEIDEN ERITYISEHDOT

  1. Kalastuksessa tulee noudattaa Keski-Kymen erityiskalastusalueen yleissääntöjä. Sääntöjen lisäksi tulee kohteissa noudattaa alla mainittuja ehtoja.
  2. Kalastus tapahtuu veneellä moottoria apuna käyttäen.
  3. Takiloiden käyttö veneissä on sallittua.
  4. Ankkuroidusta veneestä kalastaminen on kiellettyä.
  5. Heittokalastus moottoriuistelualueilla ajelehtivasta veneestä on sallittua.
  6. Plaanareiden ja kalastuslaissa kiellettyjen pyydysten käyttö on kiellettyä.
  7. Moottoriuistelu kielletty klo 22.00 – 06.00 välisenä aikana Piirteenkoskella. Yläraja kulkee Lankisen saaren – Hohdinsaaren alaosan kohdalla ja alaraja Matsoninniemen ja Huhdanniemen alaosan kohdalla.

VENEVUOKRAUS

Veneenvuokraus on mahdollista alueen vuokrauspaikoista erikseen voimassa olevin ehdoin. Vuokraveneillä kalastus on sallittu vain erikseen säännöissä esitetyillä venealueilla. Venekalastuksessa tulee noudattaa venekalastuksen erityisehtoja.

LUPAHINNAT

24h lupa 15 euroa
viikkolupa 30 euroa
kausilupa 80 euroa (voimassa 1.1.-31.12.)

POIKKEUSLUVAT JA HINNAT

Alle 18- ja yli 69-vuotiailla on oikeus 50 % alennukseen Keski-Kymen erityiskalastusalueen kalastuslupahinnoista. Oikeus alennukseen tulee esittää luotettavalla tavalla. Alle 10-vuotias saa kalastaa ilmaiseksi aikuisen kanssa, jolla lupa on. Lisäksi alueella on voimassa muita poikkeuslupia.

Scroll to Top